Perjantaina ja lauantaina käytiin kisaamassa Malmöstä hieman eteempäin. Kisat oli 3- ja 2-luokille, mutta siellä oli myös avoin luokka, jossa Messinkin kanssa starttasin. Camin kanssa oli tylsä kisata. Sillä alkaa varmaan juoksut tai sillä lihakset jumissa, sillä oli jotenki tahmanen, hidas radoilla. Huomasin heti ekoilla radoilla, ettei koira ollut siinä, mihin olin vauhtini ryhmittänyt, vaan jotenkin koko ajan ”odottelin” Camia esteillä? 😦
Radat oli keppikulmilta haastavia tällä kertaa. Itse olin ohjauksissani joko myöhässä tai sitten epäselvä. Ja Cami meni ihan omiaan. Noh, onhan siitä aikaa aika paljon siitä kun ollaan oltu kisaamassa, että kait sekin vähän vaikutti.
Tässä videossa sumea kuva, mutta suurin piirtein näkee. Hmmm.. heti alussa Cami tulee ensimmäisen esteen ohi, AIVAN odottamatonta?! Sitten diskaus, sillä unohdin, että olin suunnitellut vaihtaa puolta ennen kolmatta puolta, ja väärään putkeenhan se Cami menee. Noh… aina ei voi voittaa…
Niitä muita ratoja en edes viitsi laittaa, haha. Ihan kamalaa menoa…. Se, että 12 h kisapaikalla ja paaaaaljon odottelua starttien välillä VOI pikkasen vaikuttaa myös, olin nimittäin niin loppu kun vikat startit oli ja vielä kun starttaa numerolla 99… hmm…. no jooo tekosyitä hehe 🙂
Messi oli kisojen yllättäjä (siis minulle), meni niin hienosti, Toki kepit otettiin uusiksi kummallakin avoimen luokan radalla, oli hieman vaikeet vielä meille. Muuten tosi nätisti meni, eikä tiputtanut rimojakaan ja kontaktit siistit 🙂
Tässä molempien tyttöjen esitykset yhdeltä avoimen luokan radalta. Ennen putki-muurikohtaa, olisin voinut ohjata valssaten esteet… Putken ja muurin välillä olis pitänyt ohjata ehkä sittenkin takaaviennillä, niin en olisi törmännyt koiriini. 😀
Vikana videona teinkin pienen koosteen, kivasti näkee miten erilailla Cami ja Messi liikkuu JA oikein kiavasti näkee mun virheet haha! Messi menee ohi esteen, kun unohdin ettei se lue esteitä kun Cami. PUUUUH! Niin paljon vielä opittavaa muistettavaa.
Päätinkin siis tehdä nyt ihan suunnitelman paperille Messin koulutuksessa. Painopisteinä ovat: estevarmuus, kepit ja kontaktit. Ja sitten alan hiomaan kokonaisuutta. Ensi viikon lauantaina Messillä 4 startit.